Mitä viisauden sanoja sitä tänään kirjoittaisinkaan tähän blogiini.
Olin tänään leffassa. Will Smith tähditti taas jotain toimintaelokuvaa.
Viisi viimeistä vuotta olen katsonut marginaalisen vähän televisiota tai elokuvia. En ole kyllä mielestäni paljoa menettänytkään. Sama Will Smith siellä pörrää moottoripyörällään ympäri New Yorkia.
En kuitenkaan tuomitse jos joku Will Smithiä fanittaa. Totally fine with me. Jokaisen meidän on keksittävä tapa kuluttaa aikaamme kai. Ihanteellisinta kai olisi jos osaamme kuluttaa aikaamme niin että emme tunne kuluttavamme vaan elävämme sitä. Siihen ei turhan moni kylläkään pysty (ainakaan kokonaisvaltaisesti). Itse en ole tavannut varmaan ketään joka tuntisi kokevan elävänsä sanotaanko yli 50% prosenttia valveillaoloajastaan. Edes 20%.
*elää=ymmärtää syntyvänsä uudesti joka hetki. Huom. elää ei ole kuluttaa aikaansa unohtaen sen että kuluttaa aikaansa. Voi kuluttaa aikaansa tietoisesti tai tiedostamattomasti, tai voi TUNTEA elävänsä. Sanoisin.
sunnuntai, 9. syyskuu 2012
Kuka meistä oikeastaan elää*?
keskiviikko, 5. syyskuu 2012
Uravalinnasta
Jotkut ihmiset tietävät pienestä saakka, että isona heistä tulee lääkäreitä. Tai maatilatyOntekijOitä. Tai kouluterveydenhoitajia. He tietävät sen kuitenkin jo pienenä, ja unelma kestää toki sinne aikuisuuteen saakka, ja lopulta heistä tulee kuin tuleekin niitä lääkäreitä tai vastaavia.
Toki unelmalle voi käydä huonostikin. Joku on aina halunnut tanssijaksi mutta tajuaa vasta 25-vuotiaana, että jalat ovat liian lyhyet jotta kukaan palkkaa maksava tanssiesityksiä tuottava palkkaisi häntä. Tai jotain. Se saattaa olla vähän vittumainen elämänpolku, tuohan se epäonnistumisen fiiliksen.
Jotkut ihmiset tekevät vasta lukiossa uravalintansa.
Minä kuulun niihin joilla ei ollut mitään tietoa lukiossakaan mihin he elämässään ajautuvat.
En tiedä päämäärääni itse asiassa vieläkään. Tosin tiedän sen, että minulla päämäärää ei tule olemaankaan. Ei ole mitään Grande Finalea. Minulla ei ole mitään 'haluan lääkäriksi, ja sitten kun minä olen lääkäri, olen onnellinen.' Jos olisin kiinnostunut lääkäriksi valmistumisesta, toki haluan tehdä asioita unelmani eteen, mutta minun ajattelukuvaani kuuluu, että ennen ja jälkeen lääkäriksi valmistumisen elämässäni tapahtuu paljon muutakin tärkeää. Enkä sitä kaikkea voi ennakoida jos mitään.
Nietzsche kirjoittikin, että ihmisen ei kannattaisi "lukittautua" tiettyyn suunnitelmaan koska ihminen on liian epäkypsä ymmärtämään halujaan tehdäkseen pitkäaikaisia suunnitelmia. Jos ihminen lukittautuu yhteen suunnitelmaan, voi se johtaa elämäntilanteeseen jota ihminen ei olisi valinnut, jos olisi aina kuunnellut sen hetkistä intuitiotaan -siis ihanteelliseen elämäntilanteeseen.
Onhan aina poikkeuksia. Kuten ne ihmeelliset lapsesta lähtien lääkärin ammattia haaveilevat onnelliset aikuiset koska vihdoinhan ovat lääkäreitä -heillä oli lapsesta saakka vahva intuitio lääkäriyden suuntaan (olettaen että he aikuisenakin ovat vielä onnellisia valinnastaan).
Minun aikomukseni on tosin kuulla intuitiotani. Tällä hetkellä se sanoo, että koulut loppuun. Intuitioni kuunteleminen lienee se salaisuus miksi olen tässä -USA:ssa opiskelemassa alaa joka on ollut salaisena haaveena nuoruudesta saakka. Miksi reilu vuosi sitten olin kävelemässä banaanipeltojen läpi Guatemalassa. Miksi saatan olla ensi kesänä ihan missä vain -en yllättyisi lOytäväni itseäni Kiinasta soittelemasta nokkahuilua paikallisessa orkesterissa. Intuitio -kuunnelkaa toverit kroppaanne, väittäisin sen olevan paljon viisaampi kuin mikään tietoinen aivotoimintanne (itse asiassa tietoinen ajattelutoimintahan on yksi murunen siitä ihmisen koko 'ajattelu'toimintamäärästä joka muutoin on tiedostamatonta).
Toki unelmalle voi käydä huonostikin. Joku on aina halunnut tanssijaksi mutta tajuaa vasta 25-vuotiaana, että jalat ovat liian lyhyet jotta kukaan palkkaa maksava tanssiesityksiä tuottava palkkaisi häntä. Tai jotain. Se saattaa olla vähän vittumainen elämänpolku, tuohan se epäonnistumisen fiiliksen.
Jotkut ihmiset tekevät vasta lukiossa uravalintansa.
Minä kuulun niihin joilla ei ollut mitään tietoa lukiossakaan mihin he elämässään ajautuvat.
En tiedä päämäärääni itse asiassa vieläkään. Tosin tiedän sen, että minulla päämäärää ei tule olemaankaan. Ei ole mitään Grande Finalea. Minulla ei ole mitään 'haluan lääkäriksi, ja sitten kun minä olen lääkäri, olen onnellinen.' Jos olisin kiinnostunut lääkäriksi valmistumisesta, toki haluan tehdä asioita unelmani eteen, mutta minun ajattelukuvaani kuuluu, että ennen ja jälkeen lääkäriksi valmistumisen elämässäni tapahtuu paljon muutakin tärkeää. Enkä sitä kaikkea voi ennakoida jos mitään.
Nietzsche kirjoittikin, että ihmisen ei kannattaisi "lukittautua" tiettyyn suunnitelmaan koska ihminen on liian epäkypsä ymmärtämään halujaan tehdäkseen pitkäaikaisia suunnitelmia. Jos ihminen lukittautuu yhteen suunnitelmaan, voi se johtaa elämäntilanteeseen jota ihminen ei olisi valinnut, jos olisi aina kuunnellut sen hetkistä intuitiotaan -siis ihanteelliseen elämäntilanteeseen.
Onhan aina poikkeuksia. Kuten ne ihmeelliset lapsesta lähtien lääkärin ammattia haaveilevat onnelliset aikuiset koska vihdoinhan ovat lääkäreitä -heillä oli lapsesta saakka vahva intuitio lääkäriyden suuntaan (olettaen että he aikuisenakin ovat vielä onnellisia valinnastaan).
Minun aikomukseni on tosin kuulla intuitiotani. Tällä hetkellä se sanoo, että koulut loppuun. Intuitioni kuunteleminen lienee se salaisuus miksi olen tässä -USA:ssa opiskelemassa alaa joka on ollut salaisena haaveena nuoruudesta saakka. Miksi reilu vuosi sitten olin kävelemässä banaanipeltojen läpi Guatemalassa. Miksi saatan olla ensi kesänä ihan missä vain -en yllättyisi lOytäväni itseäni Kiinasta soittelemasta nokkahuilua paikallisessa orkesterissa. Intuitio -kuunnelkaa toverit kroppaanne, väittäisin sen olevan paljon viisaampi kuin mikään tietoinen aivotoimintanne (itse asiassa tietoinen ajattelutoimintahan on yksi murunen siitä ihmisen koko 'ajattelu'toimintamäärästä joka muutoin on tiedostamatonta).
perjantai, 31. elokuu 2012
Kampuselämä
Kampuselämä.
Kampuselämä on sitä kun viettää suurimman osan ajastaan, ellei aina, kampuksella.
Kampuksella asuu, kampuksella syö, kampuksella käy koulua, kampuksella harrastaa liikuntaa sen liikuntatiloissa, kampuksella harrastaa oikeastaan mitä vain, kampuksella syö (ravintoloissa tai itse kokaten), kampuksella sosialisoituu joko muodollisemmissa tapahtumissa tai sitten ihan muuten vain.
Yksityisyyttä ei ole. Kun astuu asuntorakennuksestaan pihalle, näkee muiden opiskelijoiden lennättävän leijaa ja heittelevän frisbeetä puistoalueella. Eilen näin siinä jonkin ihme cheerleader -tapahtuman. Kun menee omaan huoneeseen, törmää siellä toki kämppikseensä, ja kuulee myös muiden tyyppien paukkovan oviaan ja kamppeitaan toisissa huoneissa. Minne vain menetkin, aina löytyy muita opiskelijoita.
Tosin tämä kampus on iso ja hulppea. Pidän siitä. Massiivisia rakennuksia ja suihkulähteitä sekä viheralueita.
Jos kävelee kampuksen ulkopuolelle, ihonväri vaihtuu selkeästi tummempaan (olematta rasisti, tämä on vain huomio!) ja ihmiset ovat pääsääntöisesti jo opiskelija-ajan ohittaneita tai sen näköisiä että he eivät koulua käy. Kampuksen ulkopuolelle kannattaa mennä vain päiväsaikaan, varsinkin jos ei ole porukassa (sanotaanko yli viisi ihmistä) -vaaraa lupaavat niin poliisit kuin opettajat ja opiskelijatkin. Ei sitä että siellä olisi normaalille opiskelijalle jotain tarjottavaa -minulle tosin ruokakauppa tuossa kampuksen vieressä koska kokkaan ruokani itse.
Se on sitä amerikkalaista kampus-opiskelijaelämää.
Kampuselämä on sitä kun viettää suurimman osan ajastaan, ellei aina, kampuksella.
Kampuksella asuu, kampuksella syö, kampuksella käy koulua, kampuksella harrastaa liikuntaa sen liikuntatiloissa, kampuksella harrastaa oikeastaan mitä vain, kampuksella syö (ravintoloissa tai itse kokaten), kampuksella sosialisoituu joko muodollisemmissa tapahtumissa tai sitten ihan muuten vain.
Yksityisyyttä ei ole. Kun astuu asuntorakennuksestaan pihalle, näkee muiden opiskelijoiden lennättävän leijaa ja heittelevän frisbeetä puistoalueella. Eilen näin siinä jonkin ihme cheerleader -tapahtuman. Kun menee omaan huoneeseen, törmää siellä toki kämppikseensä, ja kuulee myös muiden tyyppien paukkovan oviaan ja kamppeitaan toisissa huoneissa. Minne vain menetkin, aina löytyy muita opiskelijoita.
Tosin tämä kampus on iso ja hulppea. Pidän siitä. Massiivisia rakennuksia ja suihkulähteitä sekä viheralueita.
Jos kävelee kampuksen ulkopuolelle, ihonväri vaihtuu selkeästi tummempaan (olematta rasisti, tämä on vain huomio!) ja ihmiset ovat pääsääntöisesti jo opiskelija-ajan ohittaneita tai sen näköisiä että he eivät koulua käy. Kampuksen ulkopuolelle kannattaa mennä vain päiväsaikaan, varsinkin jos ei ole porukassa (sanotaanko yli viisi ihmistä) -vaaraa lupaavat niin poliisit kuin opettajat ja opiskelijatkin. Ei sitä että siellä olisi normaalille opiskelijalle jotain tarjottavaa -minulle tosin ruokakauppa tuossa kampuksen vieressä koska kokkaan ruokani itse.
Se on sitä amerikkalaista kampus-opiskelijaelämää.
torstai, 30. elokuu 2012
Sapet nyt ulos
Päätin luoda blogin koska olihan minun johonkin purettava tietyt kiukuttavat asiat paikallisista (amerikkalaisista) tavoista. :D
1. Matkavakuutus. Suomalainen matkavakuutukseni yliopistolleni ei käy, koska eihän se kata mielisairauksia, kroonisia jo-alkaneita sairauksia (joita minulla on hyvin paljon, ja tämä on ironiaa, toivottavasti) ja terveyden ylläpitoa ja kehittämistä. Ei, se ei kata vaan onhan minun hommattava paikallinen uber-kallis vakuutus jonka avulla pääsen ilmaiseksi psykologille varmaan joka ikinen viikko -jos kiinnostaisi (mikä taas on ironiaa).
2. Kirjojen osto. Täällä jokainen opiskelija ostaa kirjansa itse. Kirjastosta ei ole mitään apua. Jos kirjat ostaa uusina kirjakaupasta, lukuvuodessa helposti kuluu rahaa 1500 dollaria -niin, kirjat ovat myös naurettavan kalliita.
2b. Erään kurssin opettajanvaihdos tiesi myös käytettävän oppikirjan vaihdosta. Tittidii, minulla on nyt kaksi eri kirjaa samaisesta kurssista, pitäisi kai yrittää lähettää toinen kirja takaisin postina sinne mistä se tuli.
3. Filosofian (kolmannen vuoden) kurssi, joka arvioidaan "opettele ulkoa mitä muut filosofit ovat kirjoittaneet ETIIKASTA ja tule sitten multiple choice/short answer (mikä tuo nyt suomeks olikaan, oon unohtanu..) -kokeisiin". Ei, me emme täällä kannusta omaan ajatteluun tai laajempaan ymmärtämiseen, me haluamme teidän pänttäävän lause kerrallaan näitä monisteita ja kirjoja läpi, ja muistavan minä vuonna mitäkin. Tämä on filosofiaa! Kyllä amerikkalaiset filosofian kandit mahtavat olla fiksuja tyyppejä!
Okei, tää kurssi lienee pienoinen poikkeus, toivottavasti, mutta kun sisältö on kiinnostavaa, niin päätin arviointimenetelmästä huolimatta osallistua. (Ja okei, on täälläki yks essee kirjotettavaks kaiken muun ohella.)
4. Sisätilojen liiallinen ilmastointi. Pihalle on aina kiva päästä kun siellä on kuuma. Sisätiloissa joskus jopa jäätyy. Onneks oman huoneen ilmastointilaitetta voi säädellä.
5. Ruokakauppa. On aivan ihanaa marssia ruokakauppaan ja löytää sieltä about jalkapallon kokoisia sipuleita ja appelsiinin kokoisia tomaatteja (luumutomaatit ovat sitten ihan normaalin suomalaisen tomaatin kokoisia). Ei, ei mitään geenimanipulaatiota ei missään nimessä. Tulee ihan turvallinen olo kaupan muistakin tuotteista.
Raejuustoa ostin purkin, ja ensimmäinen lusikallinen tuli suusta ulos. Olen joko hyvin nirso, tai en sietänyt maun erilaisuutta, tai sitten se oli kammottavaa. Nautakarjan hoito USA:ssa on aika kuuluisaa, kuulemma vähän eri tasoa kuin Suomessa, omat mielikuvat ainakin on se, että lehmät on kasvatettu niin isoiksi että hyvä kun jalat kannattelevat niitä pystyssä, ja joka toinen tunti saavat lisää jotain hormoneja. En tiedä. Ehkä pitäis kokeilla ostaa luomuraejuustoa (no eihän semmosta ees löytyis tältä alueelta...) että tietäis mihin oma "paha" maku perustuu.
Itävaltalainen kaveri kyllä muuten söi raejuustoa innolla.
6. Pihalle ei saa mennä yksin pimeän tultua. Ei mielellään kaksistaankaan. Kampuksen ulkopuolelle ei yksin enää sanotaanko kuuden jälkeen. Vaarallista, paljon ryöstöjä, paljon köyhyyttä. Amerikkalaisten rikkaiden pitäisi maksaa vähän enemmän veroja.
Noin ylipäätään tuntuu opiskelun suhteen, että töitä saa tehdä enemmän mitä Skotlannissa. Paljon enemmän isoja kokeita, pienempiä testejä, kirjoitustehtäviä, pistokokeita, tuntiaktiivisuuden vaatimista, ryhmätöitä, jne. Ja se määrä, QUANTITY, on tärkeää -nytkin huomiseksi joudun kirjoittamaan pienen kirjoitustehtävän, eli vain sellaset väh. viisi sivua tekstiä, noin kaksi prosenttia arvosanasta. Ei tässä lepäilemään ehdi!
Toisaalta, vähemmän kannustetaan laajempaan ymmärtämiseen tai tiedon soveltamiseen, ja yleisesti kurssien taso on Skotlantia "helpompia". Siis enemmän tekemistä ja pänttäämistä mutta vähemmän ymmärtämistä. Näin näppituntumalta sanoisin. Niin, itse olen toista vuotta opiskelemassa mutta suoritan täällä pääaineessani lähinnä neljännen vuoden kursseja (joissa taso ei enää kyllä ole ymmärtämisenkään kohdalla helppo..).
That's all folks. Onhan täällä paljon paljon paljon ihanaakin, ehkä ensi kerralla menen niihin hyviin puoliin sitten!
1. Matkavakuutus. Suomalainen matkavakuutukseni yliopistolleni ei käy, koska eihän se kata mielisairauksia, kroonisia jo-alkaneita sairauksia (joita minulla on hyvin paljon, ja tämä on ironiaa, toivottavasti) ja terveyden ylläpitoa ja kehittämistä. Ei, se ei kata vaan onhan minun hommattava paikallinen uber-kallis vakuutus jonka avulla pääsen ilmaiseksi psykologille varmaan joka ikinen viikko -jos kiinnostaisi (mikä taas on ironiaa).
2. Kirjojen osto. Täällä jokainen opiskelija ostaa kirjansa itse. Kirjastosta ei ole mitään apua. Jos kirjat ostaa uusina kirjakaupasta, lukuvuodessa helposti kuluu rahaa 1500 dollaria -niin, kirjat ovat myös naurettavan kalliita.
2b. Erään kurssin opettajanvaihdos tiesi myös käytettävän oppikirjan vaihdosta. Tittidii, minulla on nyt kaksi eri kirjaa samaisesta kurssista, pitäisi kai yrittää lähettää toinen kirja takaisin postina sinne mistä se tuli.
3. Filosofian (kolmannen vuoden) kurssi, joka arvioidaan "opettele ulkoa mitä muut filosofit ovat kirjoittaneet ETIIKASTA ja tule sitten multiple choice/short answer (mikä tuo nyt suomeks olikaan, oon unohtanu..) -kokeisiin". Ei, me emme täällä kannusta omaan ajatteluun tai laajempaan ymmärtämiseen, me haluamme teidän pänttäävän lause kerrallaan näitä monisteita ja kirjoja läpi, ja muistavan minä vuonna mitäkin. Tämä on filosofiaa! Kyllä amerikkalaiset filosofian kandit mahtavat olla fiksuja tyyppejä!
Okei, tää kurssi lienee pienoinen poikkeus, toivottavasti, mutta kun sisältö on kiinnostavaa, niin päätin arviointimenetelmästä huolimatta osallistua. (Ja okei, on täälläki yks essee kirjotettavaks kaiken muun ohella.)
4. Sisätilojen liiallinen ilmastointi. Pihalle on aina kiva päästä kun siellä on kuuma. Sisätiloissa joskus jopa jäätyy. Onneks oman huoneen ilmastointilaitetta voi säädellä.
5. Ruokakauppa. On aivan ihanaa marssia ruokakauppaan ja löytää sieltä about jalkapallon kokoisia sipuleita ja appelsiinin kokoisia tomaatteja (luumutomaatit ovat sitten ihan normaalin suomalaisen tomaatin kokoisia). Ei, ei mitään geenimanipulaatiota ei missään nimessä. Tulee ihan turvallinen olo kaupan muistakin tuotteista.
Raejuustoa ostin purkin, ja ensimmäinen lusikallinen tuli suusta ulos. Olen joko hyvin nirso, tai en sietänyt maun erilaisuutta, tai sitten se oli kammottavaa. Nautakarjan hoito USA:ssa on aika kuuluisaa, kuulemma vähän eri tasoa kuin Suomessa, omat mielikuvat ainakin on se, että lehmät on kasvatettu niin isoiksi että hyvä kun jalat kannattelevat niitä pystyssä, ja joka toinen tunti saavat lisää jotain hormoneja. En tiedä. Ehkä pitäis kokeilla ostaa luomuraejuustoa (no eihän semmosta ees löytyis tältä alueelta...) että tietäis mihin oma "paha" maku perustuu.
Itävaltalainen kaveri kyllä muuten söi raejuustoa innolla.
6. Pihalle ei saa mennä yksin pimeän tultua. Ei mielellään kaksistaankaan. Kampuksen ulkopuolelle ei yksin enää sanotaanko kuuden jälkeen. Vaarallista, paljon ryöstöjä, paljon köyhyyttä. Amerikkalaisten rikkaiden pitäisi maksaa vähän enemmän veroja.
Noin ylipäätään tuntuu opiskelun suhteen, että töitä saa tehdä enemmän mitä Skotlannissa. Paljon enemmän isoja kokeita, pienempiä testejä, kirjoitustehtäviä, pistokokeita, tuntiaktiivisuuden vaatimista, ryhmätöitä, jne. Ja se määrä, QUANTITY, on tärkeää -nytkin huomiseksi joudun kirjoittamaan pienen kirjoitustehtävän, eli vain sellaset väh. viisi sivua tekstiä, noin kaksi prosenttia arvosanasta. Ei tässä lepäilemään ehdi!
Toisaalta, vähemmän kannustetaan laajempaan ymmärtämiseen tai tiedon soveltamiseen, ja yleisesti kurssien taso on Skotlantia "helpompia". Siis enemmän tekemistä ja pänttäämistä mutta vähemmän ymmärtämistä. Näin näppituntumalta sanoisin. Niin, itse olen toista vuotta opiskelemassa mutta suoritan täällä pääaineessani lähinnä neljännen vuoden kursseja (joissa taso ei enää kyllä ole ymmärtämisenkään kohdalla helppo..).
That's all folks. Onhan täällä paljon paljon paljon ihanaakin, ehkä ensi kerralla menen niihin hyviin puoliin sitten!
